torstai 14. kesäkuuta 2018

Kristiinankaupunki osa 2





Rakastuin viime kesänä Kristiinankaupunkiin, niin kuin täältä  voitte lukea. Tarkoitukseni oli tuolloin myös jatkaa reissusta tarinointia, mutta enpä sitten saanutkaan aikaiseksi. Nyt, kun uuteen reissuun samaan miljööseen on enää pari päivää, voisin viritellä vähän tunnelmaa.

Yövyimme kaupungin ulkopuolelta vuokraamassamme pienessä sievässä mummonmökissä, jonka tynnyrisaunassa sai mukavat löylyt. Lyhyen kävelymatkan päässä virtasi joki, kuten mökin nimestäkin saattoi päätellä.





Sunnuntaiaamuna lähdimme ajelemaan taas kohti Kristiinankaupunkia ja kävimme matkalla Lapväärtissä kahdessa kohteessa. Ensimmäisenä reitille osui Maatilamatkailu Wanha Tupa, jossa rakennusten ihailun lisäksi söimme herkulliset vohvelit.




Minulla on kotona isoäitini peruja sama ryijy. Hirsiseinää vasten kuitenkin jotenkin levollisempi kuin nykyaikaisessa talossa.

 Seuraava paikka oli Högnäs Farmin. Tämän maatilan yhteydessä toimii kotieläinpiha ja emäntä opiskeli muistaakeni puutarha-alaa, joka näkyi pihan kasveissa ja pihaprojekteissa. Tämä kohde on mukana myös tämän vuodentapahtumassa.








Tänä vuonna majoitun aivan keskellä kaupunkia ja yhden yön sijaan viivyn kaksi yötä. Kohteita näyttää olevan kymmenisen vähemmän kuin viime vuonna,mutta toisaalta nautin juuri siitä, että minulla on rauhassa aikaa kierrellä ja ihmetellä. Tänä vuonna aion puutarhojen lisäksi kiertää kaupunkia kummituskävelyn merkeissä, huu!

Ja mikäli pihoja kierrellessä rikkoo kenkänsä,niin kuin minä viime vuonna, ei kannata huolestua. Löysin kaupungista vallan oivan kenkäkaupan josta lähdin ulos monta paria rikkaampana. Olen koko vuoden tassutellut töissä hehkuvan pinkeissä matkamuistokengissäni.

Valokuvista sen huomaa, miten erilaisia keväät ja alkukesät ovat. Viime vuonna minua odotti palatessani tällainen kukkarunsaus.


Tänä vuonna koristeomenapuun kukinta on jo hyvän aikaa sitten loppunut. Mikähän kasvi minut yllättää tänä vuonna kotiin tullessa.... 
Huomaako että odotan reissua jo innoissani?

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Lähiseutumatkailua


Olin viikonloppuna Oulun puutarhayhdistyksen retkellä Raahessa. Oli mukava reissata samanhenkisten ihmisten kanssa. Joukkoon uskalsi lähteä, vaikkei ketään vielä kovin hyvin tunnekaan. Kuvia tuli taas räpsittyä olan takaa, joten pahoittelen postauksen kuvatulvaa jo etukäteen. Karsiminen on josku hankalaa.

Ensimmäinen pysähdys tehtiin yksityispihassa. Aivan mahtavaa, että ihmiset avaavat porttinsa ja päästävät muut ihastelemaan ja kiertämään puutarhaansa. Pihan emäntå piti hedelmäpuista, erityisesti päärynä- ja kirsikkapuista.






Minä ihastelin reheviä, monilajisia penkkejä, joissa oli mukavasti kontrastia väreissä ja lehtimuodoissa .








Joitakin yksittäisiä kasveja erottui erityisesti edukseen omalle suosikkilistaleni. Osaa löytyy jo omasta pihasta ja osa päätyi päivän aikana ostoskassiini:


Lemmikit monessa värissä...



Morsiusleinikki yhdessä hopeatäpläpeipin kanssa.



Punainen ruusujuuri



 Saksankirveli



 Sinileimu




Ja vielä sydämeni kepeydellään varstanut tellima


Seuraavaksi pysähdyimme hengästyttävän runsaan ja kestävän valukoiman omaavalla Särkän perennataimistolla. http://sarkanperennataimisto.fi/ Kasvivalikoimaa pääsee ihastelemaan paitsi myyntipöydillä, myös lukuisissa malli-istutuksissa. Suosittelen lämpimästi vierailemaan täällä.













Päiväkahvit joimme Langin kauppahuoneella https://www.langinkauppahuone.fi/ Aivan viehättävä miljöö, jossa voi kahvittelun lisäksi tehdä ostoksia ja jopa majoittua. Sisustus oli mietitty tarkasti ja joka huoneen erilaiset tapetit ihastuttivat. Harmittelin kun en tajunnut ottaa kameraa mukaan vessaan, sillä sielläkin olisi riittänyt katseltavaa.

















Retken lopuksi suuntasimme vielä Seminaarin puistoon, eli entisen opettajankoulutuslaitoksen alueelle. Alueella oli lukuisia vanhoja rakennuksia ja rakastamiani isoja vanhoja puita. Aluetta ollaan pikku hiljaa entistämässä ja muutenkin kunnostamassa, tästä esimerkkinä vastikään istutetut erilaiset omenapuut.


















Puutarhan ja suurien puiden lisäksi rakastan myös vanhoja taloja, persoonallisia vierailukohteita ja hyvää kahvia ja ruokaa. Siksi nekin saivat oman osansa tästä postauksesta.

Jos jaksoit lukea tänne saakka, olisi ihanaa jos jättäisit kommentteihin oman vinkkisi hyvästä retkikohteesta kesäloman reissuja ajatellen.